torstai 13. joulukuuta 2012

Kun on niin paljon kerrottavaa ja kuviakin!


Tiukan "loppurutistuksen" jälkeen koitti ihana joululoma! :) Saadaan Sonan kanssa nauttia lähes neljä viikkoa vapaapäivistä, wau! Huomenna nautiskellaan ensimmäisestä lomapäivästä, ja toivottavasti ehditään lomalla päivittää tätä blogiakin aavistuksen ahkerammin, kun ei esseet ja tentit paina mieltäni... Pelkkä ajatus lomasta piristi niin, että blogin ulkoasu meni heti uusiksi! ;)

Syksy vilahti loppujen lopuksi yllättävän nopeasti ohi, ja jo ensi viikolla Sona täyttää seitsemän kuukautta! Käsittämätöntä! Painoa on tällä hetkellä noin kaksi kiloa, täpäkkä tyttö. Punnitsin Sonan kolmesti ja sain jostain syystä jokaikisellä kerralla eri tuloksen, liekö vika minun matikkapäässäni vai vaa'assa, mutta keskiarvo kelpaa meille :D Sona on syönyt tähän asti kolmesti päivässä, mutta parin viime viikon ajan ruoka ei yhtäkkiä maistunutkaan niin erinomaisesti kuin aiemmin, joten siirryimme viime maanantaina kahden ruokailun systeemiin. Tuntuisi toimivan, sillä Sonalle maistuu ruoka jälleen normaaliin tapaan :)
Eräänä pakkasaamuna ei Sona joutanut edes pihalle ennen kuin aamiainen oli imaistu kupista parempiin suihin :)

Viikon (ehkä jopa kuukauden?) paras uutinen on kuitenkin se, että Sonan yläkulmahammas, joka on tähän asti tönöttänyt tiukasti paikallaan, irtosi yllättäen leikin tiimellyksessä tiistaina! :) Huh, hienoa! Kaikki muut hampaathan Sona on jo vaihtanut aikaisemmin, paitsi nuo kulmahampaat. Tällä hetkellä se jäljelle jäänyt toinen maitoyläkulmuri roikkuu ja heiluu hillittömästi, mutta ei ole ihan vielä irronnut. Maitoalakulmurit eivät vielä kovinkaan heilu, mutta alhaalla uudet kulmurit eivät olekaan tulleet ollenkaan niin pitkälle kuin ylhäällä jo ovat. Olin jo aivan varma, että joudumme eläinlääkärin pakeille noiden kulmureiden kanssa, mutta nyt kaikki peukut pystyyn, että selviäisimme ilman eläinlääkärireissua! Toivo elää vielä sittenkin :)
Jos se yläkulmuri ei näillä irvistyksillä jo kohta putoa, niin johan on kumma...

Kaikenlaista on ehditty touhuta koulukiireistä huolimatta, on tavattu uusia ja vanhoja koirakavereita (ja ihmiskavereita!), kirmattu lumessa, paleltu pakkasessa, matkattu autossa, totuttu vaatteisiin ja pakkastossuihin, valokuvattu, temppuiltu, juhlittu synttäreitä, otettu päivätorkkuja yhdessä... Kun muistaisi kertoa ja olisi vielä kuviakin kaikesta!

Ja tosiaan, on käyty pesulla! Todisteena suihkunraikas siiseli:

Heitä jo se pallo...heitä jo se pallo...heitä jo se pallo...
Linssilude!

Syntymäpäiviä vietti 10.12. ihana ystävämme Nomi, hurjat kolme vuotta tuli pikkumiehelle täyteen! Yhdessä Eijan, Röllin, Annelin ja Nomin kanssa juhlittiin hieman etukäteen ja lahja toimitettiin hieman jälkikäteen (vasta tänään), joten peli oli kaikin puolin reilu ;D Sona onnitteli Nomia iloisella halauksella...

Sekä parin tunnin leikki- ja painituokiolla :)
Hurrrjat pienet!
Nomi laittaa pennun kuriin!
Sona kerrankin alakynnessä...
Vai sittenkin Nomi?
Rölli katsoi parhaaksi seurata pienimmäisten riehumista kauempaa, mieluiten rapsutteluista nauttien :)

Mutta, "pakollisen" pusun Rölli kuitenkin antoi Sonalle ;)

Sitten Rölli "levisi" lattialle torkkumaan :)
<3 Huikean paljon onnea rakas Nomi! <3
Olet tosi tärkeä meille!
Ja kyllähän painien ja leikkien lomassa siiseli ehti myös tarkistamaan, mitä herkkuja Eijalla oli tarjota ;)

Viikko sitten kävin tutustuttamassa Sonaa "kummikoiraani" eli Dandy-cavalier kingcharlesinspanieliin - näiden kahden ystävyys ei ihan nyt vielä syttynyt, mutta kyllä se tästä lähtee ;) Dandylla on tapana innostuessaan lauleskella, eli huuto-ulvonta-haukkua, jota Sona säikähti aivan mahdottomasti eikä suuren säikähdyksen jälkeen oikein lämmennytkään enää Dandylle. Sen verran Sona kuitenkin on pentu, että välillä se unohti kokonaan purinansa ja leikkikin vähän Dandyn kanssa :) Laulusoolonsa jälkeen Dandy käyttäytyi kuitenkin tosi kiltisti, ja olikin sitten ihan ihmeissään, kun pieni hörökorva ei ihastunutkaan sen lauluun... Mutta ensi kerralla menee jo varmasti paremmin!
Saatiinhan me jo kaverikuva sentään! :)
Söde Dandy! <3

Tällainen maratonpäivitys tällä kertaa ;) ...vieläkin jäi kuitenkin juttuja kertomatta ja kuvia jakamatta, huh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti