maanantai 22. huhtikuuta 2013

Potti kotiin! Outokummun ryhmänäyttely 21.4.


Sunnuntaina 21.4. heräsimme enemmän tai vähemmän reippaina ja virkeinä aamuviideltä, ja puolen tunnin päästä auto oli jo käynnissä ja nokka kohti Outokumpua! Sona nukkui koko automatkan kopassaan, mutta Nomia ei vielä nukuttanut :D Kovasti ihmettelimme, kun mikään huoltoasema ei matkan varrella ollut auki...laiskat sunnuntaiset aukioloajat! Onneksi meillä oli mukana hyvät eväät ja autokin oli tankattu jo edellisenä iltana.

Outokummun monitoimihalli oli yllättävän kylmä heti aamutuimaan kahdeksalta, mutta lämpeni kyllä päivän mittaan - mitä enemmän ihmisiä, sitä lämpimämpää. Sona käyttäytyi reippaasti ja rohkeasti, ei kyllä jännittänyt uutta paikkaa eikä suurta koiramäärääkään. Olisi kovasti vaan halunnut leikkiä kaikkien kanssa :D Ennen kehää Sona pääsi harjoittelemaan ravaamista ja pöydälläkin seisomista, iloisesti tipsutteli menemään ja pöydälläkin oli mukavasti. Jesjes! Tuomarina oli chihuahuakasvattaja Annaliisa Heikkinen, joka käsitteli koiria varman lempeästi. Juniorinarttuja oli kaiken kaikkiaan kolme. Sona ravasi kiltisti, mutta vauhti oli huima - edessä ravaavan kanssa olisi ollut niin kiva vähä leikkiä! :D No, pöydällä sain seisotettua Sonan ihan kivasti, tosin kirppu olisi jälleen mielellään pöydältä kivunnut tuomarin syliin :)

Juniorinartut, Sona keskimmäisenä

Ravia, ravia

Pöydällä valmistaudutaan

Tuomarin tutkittavana

Seisontaa :)

Ravia vielä takaa
Yksin kehässä keimaillessaan Sona ravasikin sitten rauhallisemmin ja sai kuin saikin ERInomaisen! :) Jee! Aikaisemmin olen joutunut kehässä aina käsillä asettelemaan ja seisottamaan Sonan, mutta tällä kertaa Sona piti kontaktia mainiosti ja seisoi häntä heiluen ilman käsiapuja. Kilpailuluokassa tuomari kehui Sonan päätä ja ilmettä luokan kauneimmaksi, mutta "hurjien" etuliikkeiden takia sitten sijoitti meidät kolmanneksi. Ei haittaa, ERInomaista me vain lähdettiin hakemaan, sijoitus ylipäätään oli vain ekstraa :)

Arvostelu näytti tältä:
"Erinomainen tyyppi. Kaunis pää & ilme. Hyvä kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä runko. Hieman korkeat etuliikkeet. Hyvä häntä."
ja lopputuloksena siis JUN ERI-3, tuomarina Annaliisa Heikkinen :) Tämä ja aikaisemmat arvostelut löytyvät myös sivun oikeasta reunasta Sonan pikkukuvan alta otsikolla "Näyttelyt".

No, Sonan kehän jälkeen meillä olikin hieman odotettavaa, sillä japanese chinien kehä olisi iltapäivän viimeisenä ehkä joskus yhden aikoihin. Lähdimme siis käymään autoajelulla Outokumpu cityssä ja piipahdimme syömässä. Sitten Samppa ja koirat jäivät autoon nukkumaan, kun Anneli ja minä menimme ajan kuluksi tuijottelemaan Nomin tulevan tuomarin työskentelyä kehän laidalle :) Tällä kikalla aika vilahtikin ihan mukavasti eikä pitkän pitkä odotusaika tuntunutkaan niin kovin pitkältä.

Chinejä oli ilmoitettu viisi, mutta paikalla oli vain neljä: kaksi urosta ja kaksi narttua. Vaikka Jyväskylän näyttelyä jännitin aivan törkeästi, ei helmikuinen Tuusniemen ryhmänäyttely eikä tämä Outokummun näyttelykään enää jännittänyt. Yksi kerta riitti! Jännittäkööt muut minunkin puolesta, olkoon viimeiset sertit sitten kuinka lähellä tahansa :D Chinit arvosteli Cindy Pettersson Ruotsista, joka teki työnsä hyvin järjestelmällisesti ja hyväntuulisesti. Nomille ei ennen kehää eikä kehässä namit maistuneet ollenkaan, mutta onneksi minimiäs esiintyy hienosti ilmankin! Ravasi kauniisti ja rauhallisesti, seisoi pöydällä mallikkaasti. Ei mitään ongelmia. Pettersson pöydällä koiraa arvioidessaan samalla saneli arvostelua, joten kuulin lähes koko arvostelun jo siinä Nomia seisottaessani...hyvältä kuulosti ja ERInomainenhan sieltä tuli! Toinen AVO-uros arvosteluvuoroon ja sillekin ERI. Kilpailuluokassa Nomi ykköseksi ja SA päälle - siispä PU-1, SERT ja FIN MVA! :) Kyllä oli päivä kruunattu! Sam olikin jo Sonan kehän jälkeen sanonut, että Nomi tuo sitten potin kotiin, ja yllättäen olikin oikeassa :)

Okotan Guratsuku "Nomi" -> SERT, ROP, FIN MVA!
Nomin arvostelu:
"Excellent type. Nice, square, elegant dog. Lovely head and expression. Excellent nose cushings. Prominent bite. Nice front, elegant neck and shoulder. Nice body. Well angulated behind. Enough lift on tail. Elegant movement."
Vapaasti käännettynä:
"Erinomainen tyyppi. Hyvä, neliömäinen, elegantti uros. Ihana pää ja ilme. Erinomaiset kuonon täytteet. Ulkoneva purenta. Hyvä etuosa. Elegantti kaula ja olkapäät. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Tarpeeksi korkea häntä. Elegantti liikkeessä."

Ihanaa! Tältä näyttää Nomin näyttelytulokset koottuna: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI14761/10&R=206 - wau! Ryhmäkehää ei ollut aikaa jäädä enää odottelemaan, joten palkinnot mukaan, pari kuvaa muistoksi ja menoksi jälleen!

Tiimikuva :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti