Vierailija

Meidän uusi vuosi alkoi näin leppoisasti...

Mutta saatiin me heti vuoden alkuun jännitystä, nimittäin Sonan kasvattajan Ilona-chihu kylään lomailemaan :)

Söde, eikö?

 Sonaa tuppasi alkuun vähän huolestuttamaan, että jääkös tuo meille?? 

  

Kaveria piti kytätä tosi tarkasti!

Kunnes ihan rupesi väsyttämään...

Ilonakin löysi nopeasti itselleen sopivan paikan...

…ja otti huolettomat nokoset :)

Uuvuttavaa olla vahtikoira!

Jyväskylässä opeteltiin lisää yhdessäoloa, välillä teki kovin tiukkaa Sonalle! Sillä on selvä "ainoan-koiran-syndrooma", joten asioiden jakaminen oli sille jatkuvaa opettelua! Itsehillintää ja toisen sietämistä. Herkkujen jakaminenhan on ihan ylivoimaista. Lelujen jakaminenkin ottaa tiukille. Sohvan jakaminen se vasta työlästä onkin. Eteisen jakaminen sentään onnistui heti, ja kuvan jakaminen myös :D Ihailkaa:

Heti toisena iltana chihuset nukkuivat kerällä vierekkäin sängyllä, joten Sonan sietokyky kyllä venyi, mutta hiljalleen. Yhdessä lähdettiin tietysti myös chihutapaamiseen! Siellä Sonalla ei ollut mitään ongelmaa, eikä muutenkaan ulkona, vain meillä kotona - Sonan reviirillä!

Tytöt yhdessä häiriköimässä Hugon näyttelytreenejä :D

Yhteiskuvakin saatiin aikaiseksi :) 

Ilona patsasteli herkkujen toivossa ;) 

Tässä Hugon näyttelytreenejä häiriköi tyttöjen lisäksi myös Sulo! Hugo-parka, koskaan ei saa harjoitella rauhassa :D

Sona tapasi myös pienen pienen Bellan <3

Ilona puolestaan ihastui Figaroon ja innostui ihan leikkimään :D

Korvaton koira

Viikon lopulla pystyttiin jopa jakamaan tyyny! Vähän huolissaan Sonan piti olla, mutta kuitenkin koko ajan paremmin. Viimeisenä aamuna oli lähellä, ettei Sona antanut pusun Ilonalle ;) 

Tää on niin kaunis <3

Chihulaisia siellä, chihulaisia täällä...

Nöpönenä

Hih!

Hiljalleen näistä olisi kyllä saanut varmasti hyvät toverukset, mutta meidän harmiksi Ilona ei suostunut olemaan hiljaa kaksin kotona Sonan kanssa. Kyseessä ei ollut eroahdistuskoira, mutta ehkä muutos oli kuitenkin liian äkkinäinen ja olisi vaatinut pidemmän sopeutumisajan. Harmillisesti minulla oli kuitenkin pakollisia luentoja seuraavalla viikolla, joten Ilonan kotiin jättäminen olisi kenties ollut melkoisen äänekästä ja siis kerrostalossa mahdotonta… Tämä viikko opetti Sonalle kuitenkin tosi paljon, olisi saanut kyläily jatkua pitempäänkin! Sonan pinna olisi saanut venyä vielä vähän :D

No, uusia juttuja kohti!

Unohtuneita, joskaan ei unohdettuja, juttuja

Kolmisen viikkoa sitten Eijan & Röllin luona kävi pieniä vieraita, joita mekin Sonan kanssa päästiin ihailemaan; nimittäin pienet pörröiset bichon frise -pennut Lilo ja Elli sekä pentujen "isosisko" Ilona :) Ilona ja Rölli ovat tuttuja koirakaveripiireistä, molemmat ovat Kennelliiton virallisia kaverikoiria ja säännöllisesti käyvät "töissä" kaverikoiravierailuilla.

Sona oli aluksi aivan ihmeissään...

Sylissä taitaa olla Elli-pentu?

 Hetken pentujen touhuja seurattuaan Sona innostui leikkimään ja töhöttämään pörröjen kanssa :) Ihana oli pentujen leikkejä katsella, lasketaanhan meidän 8-kuinen Sonakin vielä pennuksi... Olivat oikein sopivankokoisiakin leikkikavereita toisilleen, mikä oli tietysti aivan huippua! Pennut olivat hauskasti aivan erilaisia luonteeltaan, Lilo rohkea touhottaja ja Elli rauhallisempi sivusta ihmettelijä - syötävän suloisia molemmat!

Sona hakemassa Lilon leikkimään :)

Lilon vuoro hakea Sona leikkimään pöydän alta :D

 Nyt Lilo jo komentaa - leikkimään sieltä Sona!

 Kevyesti vierähti useampi tunti, ja olisi vierähtänyt vielä useampikin! Hauskoja pentuja, Sonankin mielestä :)

Vasemmalla Lilo, oikealla Elli - meniköhän oikein? Sona ainakin on aivan kuvan oikeassa laidassa! :D

Toivottavasti tavataan pian uudestaan! :)

Viimeaikoina Sona on jälleen kunnostautunut television katsojana. Jyväskylässä televisio on matalammalla kuin Pieksämäellä missään, joten Sona tulee seuranneeksi televisiota paljon enemmän täällä Jyväskylän asunnossamme. Sona muistaa kyllä poikkeuksetta ilmoittaa televisiossa näkyville koirille, että tämä on sitten hänen kotinsa! Ja kissoille, ja hevosille, ja lampaille, ja... Sona reagoi siis yleensä kaikkiin eläimiin (tai eläimiksi luuleviinsa hahmoihin) murinalla tai jos ihan innostuu, niin haukahtamalla kerran tai kaksi. Kiinnostus ja pörinät loppuvat onneksi joko luonnostaan tai sitten kiellosta.

Sonan lempiohjelma on ehdottomasti Pikku Kakkonen - en ollutkaan koskaan huomannut, miten paljon eläinhahmoja lastenohjelmissa on! Pikku Kakkoselle kyllä harvemmin tarvitsee ihan haukkua, sitä vaan tuijotetaan ja muristaan, jos näkyy jotain huolestuttavaa ;D

 Lelurintamallakin on tapahtunut - jännittävää eikö? Sonan pentuajan tutut tuntevat varmasti possunorsun eli norsun, joka sai vaaleanpunaisen värinsä ja possumaisen olemuksensa vuoksi lempinimen "possunorsu". Possunorsu on ehdottomasti yksi Sonan lempileluista, se kelpaa leikkikaluksi poikkeuksetta aina! No, alkuperäinen possunorsu sai äskettäin kyseenalaisen lempinimen "haisupossu" sekä muutaman reiän nahkaansa, joten meillä alkoi uuden possunorsun etsintä. Siispä Tokmannille, possunorsun kotisijoille! Pengoimme Sampan kanssa "pohjatonta" lelukoppaa ja syynäsimme kaikki hyllyt useaan kertaan, mutta bongasin possunorsun lelukopan syövereistä vasta, kun olimme antaneet jo periksi :D En muistanutkaan miten ihanan pehmeä ja pörröinen possunorsu alunperin oli! Kotona tarjosin Sonalle molempia possuja, ja kappas vain - tyttö valitsi mieluummin uuden possunorsun!

Samppa kyllä totesi, ettei vanhaa possua voi heittää roskiin. Yritän siis korjata ja pestä sen...

 Koirakavereita on treffattu ahkerasti sekä Pieksämäellä että Jyväskylässä, mutta kuvia ei ole ollenkaan - olisikohan taas aika ryhdistäytyä? :D Tänään kyllä yritin ryhdistäytyä ja varasin kameran jo valmiiksi, kun olimme lähdössä koirapuistoon Armi-villakoiran kanssa, mutta hillitön lumi- ja räntäsade sai minut jättämään kameran kotiin. Eikä tuolla pyryssä mitään kuvia olisi saanutkaan... Jospa ensi kerralla sitten? ;)