maanantai 1. heinäkuuta 2013

Temppukoira

Törmään silloin tällöin harhaluuloihin, ettei chihuahuan kaltaiselle pienelle sylikoiralle voi eikä kannata opettaa mitään temppuja. Höpöhöpö! Kyllä voi ja ehdottomasti kannattaa, chihuahua oppii siinä missä suurempikin koira. Sonalle on pennusta asti opetettu pikku hiljaa kaikenlaisia sanoja, ja havainnollistamisen nimessä päätin alkaa pitää listaa Sonan taitamista tempuista ja sanoista, jotka se tunnistaa. (Ja oman muistamiseni helpottamiseksi :D) Linkki Sonan "sanavarastoon" löytyy oikealta "Näyttelyt"-linkin alta, sinne siis! :) Pyrin kuvaamaan Sonan temput (osa löytyykin jo kuvattuna) ja kenties myöhemmin lisäämään kuvat temppujen yhteyteen, tai ainakin tekemään postauksen niistä.

Eilen ehdittiin juuri ennen koko illan ja yön jatkunutta sadetta peuhata omassa rannassa, onneksi. Sona keskittyi käpyjen noutamiseen ja repimiseen, minä ja Samppa valokuvaamiseen ;)

Aurinkotuolit vahtikäytössä

Jättikieli!

Luontokuvausta... :)

Meidän pihassa bongattiin liito(chihu)orava! :D

Samppa heitti vahingossa kävyn järveen, ja kun meksikolainen sisupussi noutaa, niin sehän sitten hulahti suoraan veteen! No, ei se mitään - leikkiessä olikin tullut jo kuuma :)

Minulle sanottiin, ettei chihut ui tai edes kahlaa vedessä, mutta ei kerrota Sonalle, se niin nauttii :)

Vettä ropisee ja chihuahua nautiskelee

Tänään puolestaan sadepäivä on pitänyt meitä sisällä suurimman osan päivästä, siispä on kotitokoiltu ja leikitty kävyillä ja leluilla työpäivän aikana kerääntyneen energian purkamiseksi :)
Mitä, minäkö muka energinen?


Käpy on tiukasti tallessa tassujen välissä :)

 Mutta silti joskus se hujahtaa lipaston alle. Ja se se vasta harmittaa pientä koiraa!


Yrityksen puutteesta ei Sonaa kyllä ainakaan voi syyttää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti