Joskus minusta vaikuttaa siltä, että vaikka itse olen todella aamu-uninen, Sona on vielä kymmenen kertaa aamu-unisempi! Parhaimmillaan se mönkii useamman kerran takaisin sänkyyn ennen kuin pääsemme aamulla ulos asti :D
Kun mittari näyttää -29,9 on liian kylmä. Aivan liian kylmä.
Onneksi Sona ulkoili pakkasesta huolimatta reippaasti - vaatteina villapaita, takki sekä fleecetossut. |
Viime aikoina Sona on harrastanut puruluiden "varastamista" Rölliltä, mutta eräänä päivänä Sona sai "lottopotin" mukaan kotiin - uuden lelun! :) Sona saa nykyään vähintään toisen päivän ruuistaan joko tästä uudesta tai Kong-lelusta - ja selvästi nauttii! Kuvissa menossa aamupala - kas kun sanat "nälkä" ja "ruoka" saavat kuitenkin aamu-uniseen koiraan vauhtia ;)
Mietin, että kehtaako tätä seuraavaa kuvaa julkaista ollenkaan, mutta menkööt - kyseessä oli sentään vaatekaapin tammisiivous! Sona oli ensin ahkerana avustajana, sittemmin työnjohtopuolella...bongaa koira!
Ps. Sain karsittua peräti kaksi muovikassillista vaatteita! |
Sarjassamme Rölliltä mukaan napattuja luita... Joka päivä Sona kaluaa puruluita - se ei itse asiassa ole vielä (*koputtaa puuta*) kalunnut mitään kiellettyä.
Kaverin puruluut, parhaat puruluut! Maistuu erinomaisesti ;) |
Välillä on päiväunien aika...
<3 |
Pallot ovat edelleen Sonan mielestä huippuja! Erityisesti isäni ja Samppa ovat kunnostautuneet pallopeleissä. Sonaa kuulemma on ihan mahdotonta harhauttaa - aina se aavistaa mihin suuntaan pallon potkaisee ;)
Näyttelyseisontaa ja -ravia on treenattu ahkerasti oikeastaan päivittäin, kun hurahdin ilmoittamaan Sonan Jyväskylän ryhmänäyttelyn lisäksi Tuusniemen ryhmänäyttelyyn! Olin niin vakuuttava, että sain Annelin ja Nomin suostuteltua mukaan ;) Nomin näyttelyt ne vasta jännittäviä onkin, pikkumies on sertiä vaille valio!
Sona 7,5kk <3 Love it! |
Tämä kuva oli pakko laittaa - katsokaa nyt noita kauluskarvoja! Mikä pörrö! :D
Hieman jo silmät luppaa, tästä joutaa jo nukkumaan :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti